Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Stubb onnitteli Sipilää – "Vaalien voittaja on selvästi keskusta"

Ylen ennusteen mukaan keskusta oli puoli kymmeneltä illalla saamassa 46 paikkaa tulevaan eduskuntaan ja nousemassa selvästi suurimmaksi puolueeksi. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei halunnut vielä itse julistautua vaalien voittajaksi.

Kuva: Yle
Annette Blencowe

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb sanoo, että keskustan ja sen puheenjohtajan Juha Sipilän vaalivoitto näyttää erittäin todennäköiseltä.

– Minä haluan henkilökohtaisesti onnitella jo tässä Juha Sipilää, Stubb sanoi heti Ylen ennusteen tultua julki ja kätteli Sipilää.

Myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tarttui Sipilän käteen.

– Saako sinua onnitella vai, Rinne sanoi naurahtaen.

– Ei, ei saisi kyllä, Sipilä nauroi.

Ylen ennusteen mukaan puoli kymmeneltä illalla keskusta olisi saamassa 46 paikkaa tulevaan eduskuntaan ja on selvästi suurin puolue.

Sipilä ei kuitenkaan halunnut vielä itse julistautua vaalien voittajaksi.

– Katsotaan vielä vähän aikaa eteenpäin, Sipilä toppuutteli.

Stubb huomautti, että moni paikka on vielä kiikun kaakun. Hänen mielestään kokonaisuus pitää katsoa myöhemmin.

– Vaalien voittaja on kyllä selvästi keskusta, Stubb jatkoi.

Rinne huomautti Ylen ennusteen mukaisen vaalituloksen merkitsevän SDP:lle tappiota.

– Tietenkin olen pettynyt aina kun vaalitappio tulee, Rinne sanoi.

Suosittelemme